Tervetuloa blogiini. Olen nelikymppinen kahden tytön äiti.
Blogissani on ruokaohjeita, kuvia puutarhasta, käsitöistä, vähän sisustusta ja matkakertomuksia.
Kommentit olisivat kiva lisä. Ne tekevät tästä bloggauksesta hauskemman.
Minulle voi lähettää postia osoitteeseen:
revonpiha(at)gmail(.)com


Täyte:
150g ranskankermaa
2 dl kermaa
½prk valmiiksi keitettyä kondensoitua maitoa
2 prk Piltti mangososetta
Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi. Yhdistä vaahtoon sihdaten keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita varovaisesti tasaiseksi. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa noin 30-35 minuuttia. tarkista kakun kypsyys tikulla. Anna jäähtyä.
Valmista täyte. Mittaa ranskankerma, kerma ja kinuski kulhoon ja vatkaa vaahdoksi.
Vuoraa kakkuvuoka kelmulla. Leikkaa jäähtynyt pohja kolmeen osaan. Kostuta sokerivedellä. Levitä pohjalle ensin mangososetta haluamasi määrä, jonka päälle levität puolet kinuskitäytteestä. Tee samoin toisen täytevälin kanssa. Kostuta myös lopuksi päälle tuleva kakkupohja. Peitä kelmulla ja anna tekeytyä jääkaapissa yön yli kevyn painon alla.
Irrota kakku vuoasta. Levitä pinnalle ohut kerros kermavaahtoa (minä jätin tuosta täytteestä). Kauli sokerimassa ohueksi levyksi ja nosta kakun päälle. Koristele haluamallasi tavalla.





Ostin jokin aika sitten aivan mahtavan opuksen; Kinuskikissa leipoo. Siinä on kirja, jossa on paljon hyviä ohjeita, sekä suolaisia että makeita. Olen etsimässä kuivien kakkujen ohjeita tyttäreni lakkiaisiin, enkä halua tehdä samoja kakkuja kuin mitä oli viime vuonna toisen tyttäreni lakkiaisissa. Kuorrutin kakun nyt vain tomusokerilla, mutta juhlissa suklaa ja kirsikat kuulostavat herkuliselta. Kakku oli ihan kivan makuinen, mutta taidan vielä jatkaa etsiskelyä (tosin täydellinen kuivakakun ohjehan minulla jo on, mutta se oli tarjolla viime vuonna...)

80g tummaa suklaata
175 g voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
2½ dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl kermaa
Rouhi suklaa karkeaksi rouheeksi. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kananmunat yksitellen joukkoon. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan vuorotellen kerman kanssa. Sekoita lopuksi joukoon suklaarouhe.
Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa uunin keskitasolla 40-50 minuutia (minulla oli ala-tasolla 45 min). Testaa kypsyys.
Anna kakun jäähtyä hetken aikaa vuoassa enenn kumoamista lautaselle.
Koristele tomusokerilla tai sulatetulla suklaala ja kirsikoilla.
Kun mielesi tekee jotain todella makeaa, tässä sinulle oivallinen ohje. Ohje on napattu parin vuoden takaisesta Yhteishyvän ruokaliitteestä.

175 g margariinia
200 g tummaa suklaata
2½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1/4 tl suolaa
3 kananmunaa
200g Daim-suklaata (minä laitoin puolet)
3 dl vehnäjauhoja
Kuorrutus:
200 g Daim-suklaata
1 dl kuohukermaa
25g margariinia
Sulata margariini ja tumma suklaa miedolla lämmöllä. Nosta kattila liedeltä ja sekoita joukoon sokerit ja suola. Riko kananmunat kulhoon ja vatkaa rakenne rikki. Lisää sekoitellen suklaa-rasvaseokseen. Rouhi Daim-suklaa ja lisää suklaarouhe ja vehnäjauhot seokseen. Kaada leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan (koko noin 25x20cm).
Paista 175 asteessa uunin keskitasolla noin 25 minuuttia. Taikina saa jäädä keskeltä hieman kosteaksi. Anna jäähtyä mielellään seuraavaan päivään.
Valmista kuorrutus paloitelemalla suklaa kattilaan, lisää joukkoon kerma ja margariini. Kuumenna sekoittaen, kunnes suklaa sulaa. Kaada kuorrutus pohjan päälle anna jäähtyä viileässä.
Ota muotilla paloja tai leikkaa pieniksi neliöiksi.
Tässä makoisten muffinien ohje. Koristelu pääsiäisaiheinen tällä kertaa ;)

150 g margariinia
1½ dl sokeria
2 kananmunaa
1½ dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
50 g rouhittua suklaata
Vatkaa pehmeä margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat rasva-sokerivaahtoon yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilöiden taikinaan. Lisää myös rouhittu suklaa.
Jaa muffinivuoat muffinipellille. Jaa taikina kahden lusikan avulla vuokiin (sopiva määrä taikinaa on vähän yli puolenvälin vuokaa).
Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 15-20 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla.
Anna muffinien jäähtyä. Koristele haluamallasi tavalla. Minulla on tässä kuorrutteena sulatettua valkoista suklaata ja suklaamunia. Tuo sulatettu valkoinen suklaa sopii loistavasti muffinin päälle, kuorrute on sopivan pehmeää.
Ohje on loistavan Kaarina Roinisen.
Tässä loistava kakkukupu kesän juhlia ajatellen. Kuvun pohjien väliin voi laittaa pakkasessa kylmetettyjä "kylmäkalleja". Silloin on kakkujen kuljettaminen ja tarjolla pito kesäkuumalla turvallisempaa.

Tämä lähti mukaani Citymarketista.
Pitkästä pitkästä aikaa tein lusikkaleipiä (ja samalla muistui mieleen, miksi en niitä usein ole tehnyt;)). Täytteeksi sopii loistavasti Lemon curd-tahna. Ohjeita löytyy monesta paikasta, tämä on Ruokatorstai-kirjasta. Koristeluun otin mallia Kinuskikissalta.

Taikina:
200 g voita tai margariinia
1 ½ dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
Väliin:
Lemon curd -tahnaa tai haluamaasi hilloa tai suklaalevitettä
Keitä rasva kattilassa kunnes se on saanut hieman väriä ja pintaan on muodostunut vaahtoa. Lisää sokeri ja anna jäähtyä. Yhdistä vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri ja lisää sekoittaen voi-sokerivaahtoon.
Painele taikinaa tiiviisti lusikkapesään ja siirrä siitä sormella työntämällä pellille tasainen puoli alaspäin. Paista 175 asteessa 10-15 min. Anna jäähtyä.
Levitä tasaiselle puolelle Lemon curd -tahnaa ja laita vastakkain toisen pikkuleivän kanssa. Koristele haluamallasi tavalla.
Löysin Kermaruusun blogista tämän makoisan hyydykekakun ohjeen. Kakun jujuna on sen keskellä oleva suklaamousse. Itse pienensin ohjetta ja silti tulokse-na oli aikas kohtuullisen suuri kakku. Kakku matkasi äidilleni pääsiäiskakuksi. Huomasi että siitä oli pitkä aika kun viimeeksi olin tehnyt kakkukoristeita...tuo taito tuntuu ruostuvan hyvinkin nopsaan ;)

Pohja:
1 pkt Domino keksejä (2 pötköä)
50 g margariinia
Suklaamousse:
½ dl kermaa
75 g tummaa suklaata
1 keltuainen
½ dl tomusokeria
1 liivate
Mangomousse:
3½ dl kermaa
1 prk Mascarpone-juustoa
250 g mangososetta
½ dl sokeria
½ rkl vaniljasokeria
½ dl sitruunalikööriä
3 liivatelehteä
Päälle:
2 dl mangososetta
1 dl vettä
3 liivatelehteä
Valmista ensin suklaamousse. Sulata suklaa, vaahdota kerma. Vaahdota keltuainen ja tomusokeri. Lisää keltuaisvaahtoon jäähtynyt sula suklaa (tämän jälkeen taikina oli aikas tuhtia mössöä). Sulata pehmenneet liivatelehdet tilkkaan vettö ja lisää ohuena nauhana suklaa keltuaismassaan. Lisää lopuksi kermavaahto. Sekoita tasaiseksi ja kaada pieneen irtopohjavuokaan (pienenpään kuin itse vuoka). Anna hyytyä.
Murskaa pohjan keksit ja lisää sula voi sekaan. Levitä irtopohjavuoan pohjalle.
Valmista mangomousse. Laita liivatteet kylmään veteen pehmenemään. Vaahdota kerma. Sekoita joukkoon sokerit, tuorejuusto ja kerma. Sulata liivatteet kuumennettuun sitruunalikööriin. Kaada seos ohuena nauhana mangososeen sekaan. Sekoita tasaiseksi.
Kokoa kakku. Nosta hyytynyt suklaamoussekakku pohjan päälle. Kaada päälle mangomousse. Anna hyytyä kylmässä vähintään 4 tuntia tai yön yli.
Kun kakku on hyytynyt, valmista pintakerros. Pehmitä liivatteet kylmässä vedessä. Kaada mangosose kippoon. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sulata liivatteet siihen. Sekoita ohuena nauhan mangososeen sekaan. Kaada varovasti kakun päälle. Anna hyytyä jääkaapissa parisen tuntia. Koristele haluamallasi tavalla.
Kakku oli maukas, ei liian makea. Suklaamousse olisi ehkä kannattanut pakastaa alkuperäisen ohjeen mukaan, olisi silloin ehkä ollut hitusen helpompi käsitellä. Päälikerros jostain syystä "valahti" hyvin nopeasti kakun tarjoille panon jälkeen (tämä ei onneksi mjakuun vaikuttanut, ulkonäköseikka). Voisin tehdä kakkua uudelleen, tosin päälikerroksen tekisin jollain toisella ohjeella.
Kuulun Sunnuntai-reseptiklubiin ja sieltä tämä maukas ja helppotekoinen piirakanohje. Minusta on mukava tehdä helppoja, mutta silti maukkaita ruokia. Tämän piirakan tekemiseen ei tarvita sähkövatkainta.

1 dl juoksevaa margariinia
1 kananmuna
½ dl sokeria
1½ dl kaurahiutaleita
1½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
1 tlk säilykepäärynöitä
Muruseos:
½ dl juoksevaa margariinia
½ dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
1½ dl kaurahiutaleita
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sekoita juoksevan margariinin joukkoon kananmuna, sokeri, kaurahiutaleet ja vehnäjauho, joiden joukkoon on sekoitettu leivinjauhe. Sekoita tasaiseksi. Painele taikina voidellun piirakkavuoan (halk. 24cm) pohjalle ja reunoille jauhoja apuna käyttäen.
Leikkaa valutetut päärynät paksuhkoiksi viipaleiksi ja asettele ne pohjan päälle.
Sekoita muruseoksen aineet keskenään ja levitä päärynäviipaleiden päälle. Paista uunin alatasolla 25-30 minuuttia.
Nauti jäähtyneenä vaniljakastikkeen tai jäätelön kera.